tiistai 14. heinäkuuta 2015

Mä teen viäl tän rivin

Joskus neulootikko joutuu toteamaan oman fysiikkansa rajat. Minulle kävi niin eilen, kun yritin saada Norosta neulomaani boleroa vihdoin valmiiksi. Ensin alkoi oikeaa etusormea särkemään, sitten särky tarttui peukaloon ja lopuksi rannekin meni tukkoon. Ei auttanut kuin laittaa työ takaisin koriin ja pitää taukoa. Lauantaina olisi klipsukurssi vedettävänä, toivottavasti käsi on siihen mennessä parantunut.

Huomasin harmikseni, että Blogilista on lopettanut. Käytin Blogilistaa ahkerasti, sieltä löytyi aina mielenkiintoisia käsityöblogeja, ja omakin blogini löytyi listoilta. Se olikin ainut käyttämäni "markkinointikanava", koska tarkoitukseni ei ole haalia blogiini suuria määriä lukijoita tai kerätä sillä rahaa. Alunperin perustin blogin pitääkseni itseäni varten kirjaa neulomuksistani, eikä blogini missio ole siitä juurikaan muuttunut. Toisaalta on ihan kiva jakaa kuvia ja ajatuksia myös muiden harrastajien kanssa. En tiedä mihin muut bloggaajat ovat telakoituneet Blogilistan jälkeen, mutta ajattelin lisätä oman blogini bloggaajat.comiin.

Toinen internetin ihmemaahan liittyvä asia on, että vihdoin ja viimein tutustuin Ravelryyn. Yritän pitää netin käyttöni kohtuullisena ja keskittyä enimmäkseen oikeaan elämään, minkä vuoksi yritän välttää kaikkia Ravelryn tapaisia koukuttavia nettisivuja. Ravelryyn ajauduin kuitenkin lopulta sen vuoksi, etten löytänyt mistään neuleohjeita Noro-langoille. No, siellähän niitä (ja vähän muutakin) on pilvin pimein:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti