keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Noron pauloissa

Ei, tämä ei ole sairaskertomus, vaan otsikko viittaa Noro-lankaan. Kaikki Norosta pitävät tietävät, kuinka upeissa väriyhdistelmissä tätä japanilaisten taidonnäytettä saa. Lankojen hinta vaan on sellainen, että viimeistään kassalla keskituloinenkin kalpenee. Sen vuoksi minäkin yleensä jätän Norot haikeana kaupan hyllylle pienen hypistelyn jälkeen.


Lankamaailmassa oli viikonloppuna kaikki langat -30% tarjouksessa, joten päätin pienen mietinnän jälkeen vastoin tapojani sijoittaa Silk Gardeniin. Ostin sitä saman tien 8 kerää (ja köyhdyin 85 euroa), koska ajattelin tehdä siitä neuletakin itselleni. Sitä ennen pitäisi kuitenkin saada nykyiset puikoilla olevat työt valmiiksi. Käyn aina välillä kurkkaamassa, ovatko nämä langat yhtä ihania kuin muistin. Ja ovathan ne, joka kerta. :)

lauantai 19. syyskuuta 2015

Syksyn lankakuulumiset

Syksy ja pimeät illat ovat taas täällä, ja mikäpä sen mukavampaa kuin illan hämärtyessä käpertyä sohvan nurkkaan neulomaan. Olen aina pitänyt syksystä, joten kesän loppu ei ole minulle mikään shokki, vaan ihan mukava juttu. Kesällä tuli neulottua jonkin verran, Noro-bolero tuli valmiiksi ja muutama bambulangasta kudottu tiskirättikin tuli väkerrettyä. Klipsukoruja tein myös jonkin verran.




Tarkoitus oli alunperin tehdä tästä langasta suorakaiteen muotoinen pitsikuvioinen venekaulustoppi, johon löytyi ohje Modasta (numeroa en muista.) Tein topin valmiiksi ja totesin, että koska en ole yhtä leveä kuin pitkäkin, niin on mitoitus topissa täysin pielessä. Tein kyllä täysin ohjeen mukaan, mutta lopputulos oli jotain ihan käsittämätöntä. 

Niinpä työ meni purkuun, ja päätin neuloa siitä toisella Modan ohjeella boleron. Ja yllätys yllätys (rummun pärinää), sekin meni purkuun. Bolerosta tuli ihan eri näköinen kuin lehden kuvassa. Ohjeessa ja kaavapiirroksessa boleroon tuli pystysuorat etureunat, vaikka kuvassa reuna näytti viistolta. Lisäksi mitoitus oli ihan pielessä. Jouduin tahtomattani siis tekemään myös neulesuunnittelijan hommia, jotta pääsin tähän lopputulokseen. Muutin etuosan viistoreunaiseksi, ja lisäsin hihoihin sekä alareunaan joustinneuletta, koska reunat alkoivat kiertyä alaosasta ja hihoista ne puolestaan jäivät löysäksi. Lopputulokseen olen tyytyväinen, ja tässä langassa on minusta tosi kauniit värit. Lanka on siis Noron Silk Garden 4 ply sävy nro 84 (muistaakseni.) Menekki oli noin 4,5 kerää vaatekoossa 38.




Olen tyhjentänyt ahkerasti lankavarastoani, enkä ole ostanut tänäkään vuonna montaakaan kerää uutta lankaa. Tällä hetkellä on taas kolme työtä puikoilla. Noron Kureyonista on tulossa pipo, Novitan Puro-lanka odottaa muodonmuutosta boleroksi ja Novitan Polku muuntautuu kauluriksi.


Ostin hiljattain Tölkki Design 2 -kirjan, jossa on paljon kivoja klipsuideoita. Eli klipsukoruja ynnä muita olis tarkoitus askarrella lisää:)