perjantai 2. tammikuuta 2015

Satulatuolin virittely

Kuten aiemmassa kirjoituksessa mainitsin, olen nykyään onnellinen ompeluhuoneen omistaja. Ompeluhuoneeni sisustaminen on vielä hieman kesken, koska päätin keskittyä ensin ns. yleisten tilojen sisustamiseen ja mehustella samalla mielessäni täydellistä ompeluhuoneen sisustusta (tai niin täydellistä kuin asuntovelallisen kukkaro vain kestää, hehe..)

Yksi tärkeimmistä huonekaluista on ompelupöydän lisäksi tietysti työtuoli. Mietin kauan, millaisen tuolin hankkisin ja päädyin lopulta ostamaan alennusmyynnistä satulatuolin. Kannoin tuolipaketin tyytyväisenä kaupasta kotiin, ja aika nopeasti sen jälkeen päättelin tehneeni taas yhden virheostoksen, jotka näin sivumennen sanottuna tuntuvat olevan erityisalaani. (Kyllä, olen yksi niistä tontuista, jotka raahaavat kirpputorille uusia vaatteita ja muuta roinaa. Huoh.) Syy tähän oli se, ettei tuoli näyttänyt sopivan huoneen tyyliin ja muihin huonekaluihin ollenkaan kromisen rungon vuoksi. Kevyen masennuskohtauksen jälkeen päätin, että kyllä tästä(kin) selvitään ja aloin googlaamaan vinkkejä kromin maalaamiseen.

Lyhyen googlaustuokion jälkeen voin kertoa, ettei moiseen hommaan kannata ryhtyä kuin äärimmäisessä hädässä, sillä kromipinta pitäisi ensin hiekkapuhaltaa tai syövyttää voimakkailla kemikaaleilla, eikä kumpikaan vaihtoehto tuntunut kovin järkevältä. Niinpä mietin muita vaihtoehtoja ja keksin lopulta päällystää rungon joko langalla tai muulla tekstiilillä.

Hetken puntaroituani ajattelin langalla päällystämisen vievän aikaa ja hermoni sekä olevan liian altis kissojen kynsien aiheuttamille vahingoille, joten päädyin käyttämään päällystämisessä matonkudetta. Ostin Turusta Käsityö-Elisasta Hoooked-kudetta yhden kerän tätä varten.


Ja tällainen siitä tuolista sitten tuli:



Onhan tämä vähän kotikutoisen oloinen, mutta olen silti ihan tyytyväinen lopputulokseen. Kiiltävä kromirunko on nyt piilossa, ja se on pääasia. Kude on ihan simppelisti kieputettu rungon ympäri, ja homma oli valmis parissa tunnissa. Helppoa kuin heinänteko:)


torstai 1. tammikuuta 2015

Uusi vuosi ja uudet neuleet

Viime vuosi päättyi osaltani hämmentävään tilanteeseen: Tajusin, että neulekorini on tyhjä. Siis ei ainuttakaan keskeneräistä työtä koko korissa. Olen kyllä aiemminkin yrittänyt pitää tiukkaa kuria itselleni uusien töiden aloittamisessa, mutta nyt vihdoin pääsin tavoitteeseeni.


Sain joulun välipäivinä valmiiksi erään n. vuoden keskeneräisenä korin pohjalla maanneen projektin, minkä jälkeen korin pohja alkoi loistaa tyhjyyttään. Siitä riemastuneena päätin ottaa puikoille ihanaa (ja ah niin ihanan kallista) japanilaista Noroa, jota ostin Tallinnan reissulta syksyllä. Lanka löytyi eräästä kauppakeskuksessa sijaitsevasta käsityöpuodista (kauppakeskuksen tai liikkeen nimeä en kuolemaksenikaan muista), ostin sieltä muutaman kerän Noro Silk Garden ja Kureyon -lankoja, jotka sattuivat vieläpä olemaan alennuksessa.



Samalla reissulla kävimme myös Karnaluksissa, jonne jokaisen koruaskartelijan ja ompelijan kannattaa käydä tutustumassa ainakin kerran (tuskin jää yhteen kertaan...) Sieltä löytyi mm. huivineuloiksi sopivia isoja hakaneuloja, joita en ole löytänyt kotimaasta millään. Kaupan kassasysteemi on muuten suorastaan hilpeä, enkä ymmärrä, miten kassaneidit voivat muistaa kaikkien tuotteiden hinnat/koodit ulkoa ja olla niin hiivatin nopeita. Itse olen surutta ulkoistanut kaiken muistamisen kalenterille, läppärille, tabletille, kännykälle ja siipalle. Muistipelissäkin häviän kaikille yli viisivuotiaille. Ja hetkinen, mitä mä olinkaan kirjoittamassa...? :D

Uusia lankoja olen taas ostanut jonkin verran, mutta olen kyllä pitänyt huolen, että vienti on ollut suurempaa kuin tuonti (näin kansantaloudellisesti ilmaistuna...) Tänä syksynä olen hankkinut Noron lisäksi vain Novitan Joki-lankaa, viimeksi sain kuusi kerää kympillä lähikaupasta. Vaarallisia nuo lähikaupat, kun maidonhakureissullakin voi langeta lankoihin. Ei ole helppoa tämä lanka-addiktin elämä.

Jännittävää uutta vuotta!