maanantai 10. lokakuuta 2016

Pipo kahdella tupsulla

Talvi tekee pikkuhiljaa tuloaan, ja niinpä lämpimät asusteet ovat taas ajankohtaisia ikään ja sukupuoleen katsomatta. Pikkuihmisillä on näissäkin omat muotinsa, ja tällä hetkellä erityisen suosittuja vaikuttavat olevan Gugguun tuplatupsupipot. Päätin askarrella vähän vastaavanlaisen kummitytölleni, sillä ovathan nämä pipot kieltämättä aika hellyyttävän näköisiä:)



Langaksi valikoitui Dropsin Lima, joka on 65% villaa ja 35% alpakkaa. Päädyin tähän toivotunlaisen värin ja materiaalin perusteella, ja aika hyvältä valinnalta tämä vaikuttaakin. Langat ostin Käsityökeskus Tuumasta, joka oli minulle ihan uusi tuttavuus täällä Turussa. Tuumasta löytyykin aika hyvä valikoima Dropsia, ja tilauksiin pystyy kuulemma vaikuttamaan, jos jotain tiettyä väriä on haussa. Mukavaa, että Dropsia voi ostaa ihan kotikaupungin kivijalkaliikkeestäkin! Aiemmin olen tilannut Dropsit netistä, mutta siinä jää se ah niin tärkeä lankojen hypistelyvaihe pois...



Koska en ole mikään virkkausmestari, en todellakaan voinut lähteä taikomaan tätä päähinettä omasta päästäni. Jonkin tovin etsiskelin sopivaa ohjetta, ja päädyinkin tähän ohjeeseen. Muuten pipon voi virkata ihan ohjeen mukaan, mutta ohjeessa olevat sarvet ja muut härpäkkeet jätetään tietysti pois. Tähän kokoon (12/18 kk) meni lankaa aika tarkkaan 2 kerää eli 100g. Tupsuihin menee yllättävän paljon lankaa, sekin tuli opittua... onneksi ostin lankaa neljä kerää, eli voin askarrella tähän vielä vaikka kaulurin kaveriksi.


Lisäsin lopuksi pipoon fleecevuorin, jotta se pitäisi myös tuulta ja olisi muutenkin lämpimämpi. Pipon vuoritus oli minulle operaationa ihan uusi, mutta onneksi tähänkin löytyi netistä neuvoja. Hyvä ohje löytyy esimerkiksi Tekee ja purkaa -blogista. Tuolla on ihan tulostettava kaavakin, tosin minä peruslaiskana leikkasin vuorin kankaasta free-handina eli vähän sinne päin. Ihan hyvä tuli silti:)

tiistai 4. lokakuuta 2016

Keväällä katutaiteillaan taas!

Jaaha kuulkaas, Knit 'n' Tag Turku järjestetään taas ensi keväänä! Virallinen töiden julkistuspäivä on 20.5.2017, ja teokset ovat jälleen esillä muutaman viikon turkulaisten ilona. Tapahtuman Facebook-sivu löytyy täältä.

Varasin jo oman puuni, eli mukana ollaan jälleen:)

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Huovutetut lapaset Huopasesta

Pienetkin projektit voivat joskus venyä pitkiksi, jos mielenkiinto työhön jostain syystä lopahtaa, tai työlistan kärkeen kiilaa kiireellisempiä töitä. Näin taisi käydä myös näiden lapasten kohdalla, sillä aloitin ne muistaakseni jo tammikuussa, ja vasta nyt ollaan maalissa. 

Neuloin lapaset muista projekteista ylijääneestä Novitan Huopasesta. Jouduin raidoituksen yhtenäisen ilmeen saavuttamiseksi osittain purkamaan molempien lapasten kärjen, kun yksi väreistä loppui kesken. Purkaminen ja peukaloiden neulominen olivat jotenkin niin epäkiinnostavia jo ihan ajatuksenkin tasolla, että eipä ihme jos vähän kesti... no, ensi talvena ei näpit palele:)




Huovutetut lapaset ovat jättiläiskokoiset ennen huovutusta, nämäkin ylsivät kyynärpäihin asti ennen pesukoneeseen joutumista.


Tässä kuvassa kirjoittaja paljastuu puunhalaajaksi.


Lapaset ikuistettiin muistikortille Kurjenrahkan kansallispuistossa, jossa vietin lauantaipäivän kauniissa ja kuulaassa syyssäässä kera ystävien. Ihanteellinen paikka kuvata luontoa ja miksei myös neuleita. Ihan nurkan takana odottaa talvi ja pimeys, joka vaikeuttaa neuletöiden kuvaamista aika tavalla. Nautitaan siis luonnonvalosta kun sitä vielä on!