sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Kissapipo



Näin talven lähestyessä on pääasiat taas pinnalla, ja mikäs sitä päätä paremmin lämmittäisi kuin kunnon villapipo. Eräs pikkuneiti oli lämpimän pipon tarpeessa, joten neuloin hänelle musta-valko-harmaan kissapipon. Toivomuksena oli vuorillinen ja korvaläpällinen pipo, jossa olisi solmimisnauhat. 




Tämäkin pipo toteutettiin Neuloo ja purkaa -blogin mainiolla pipo-ohjeella, joka löytyy täältä. Samasta blogista löytyy myös ohje vuorin kaavoitukseen ja ompelemiseen. Tosin jouduin tällä kertaa kaavoittamaan vuorin itse, koska valmiskaavalla tuli liian kapea vuori. Yllä olevassa kuvassa näkyy tuo kaava, se ei ollut kovin vaikea tehdä. Alla kuva valmiista saumuroidusta vuorista ja piposta ilman vuoria. Yhdistin nämä ompelukoneen avulla toisiinsa.




Kissakuvion tein Novitan ohjeella, joka löytyy kevät 2015 -lehdestä (malli nro 47). Kuviossa olikin hiukan haastetta, sillä Novitan ohje on tehty intarsianeuleena, mutta pyöröpuikoilla neulottaessa ei intarsiatekniikkaa voi käyttää. Halusin kuitenkin välttämättä tehdä tämän kissakuvion pipoon. Pipon taustalla onkin todella monta solmua ja langanpätkää, mutta fleecevuori antaa onneksi kaiken anteeksi. 

Lisäsin pipoon vielä tupsun ja virkkasin solmimisnauhat muutamalla rivillä kiinteitä silmukoita. 
Aika kiva pipo tuli!

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Knit 'n' Tag 2017

Kaoottisen kiireisen kevään keskellä en ole ehtinyt raportoida edes turkulaisten tämän kevään neuleiloittelusta eli Knit 'n' Tag -tapahtumasta. Osallistuin itsekin jälleen tapahtumaan, vaikka tiesin aikani olevan kortilla koulutöiden kalmanrajojen ynnä muiden kiireiden vuoksi. Sain saman puun kuin muinakin vuosina, ja mikäpä sen mukavampaa kuin pukea vanha tuttava. :) 

Juhlavuoden teemana oli minun Suomeni. Kai tämänkin työn voi löyhästi tuohon teemaan yhdistää, sillä me suomalaiset olemme aika olennainen osa Suomea, ja meitä on monen näköistä. (Oikeastihan halusin vaan virkata silmiä ilman sen suurempaa ajatusta...)



Työn pohjana käytin aikaisemmista vuosista viisastuneena kalaverkkoa, ja se toimi yllättävän hyvin. Verkkoa jäi vielä paljon varastoon, joten taidan turvautua siihen jatkossakin.

Kuten muinakin vuosina, monet töistä olivat ihan huikeita. Oma suosikkini oli kuitenkin tämä valokuvauksellinen muotokuvatyö:





En voi kuin arvailla sitä työtuntien määrää, mikä tähän työhön on uponnut. Tässä vielä kuvia muistakin töistä. Toivottavasti taas kahden vuoden päästä täggäillään!











































torstai 13. heinäkuuta 2017

Havaintoja

Olen tässä viime kuukausina tehnyt seuraavanlaisia päätelmiä:

  1. Jos harrastaa liikuntaa tavoitteellisesti, käy kokopäiväisesti töissä ja opiskelee samanaikaisesti, ja näiden lisäksi lupautuu aikaa vievään luottamustoimeen, jää käsitöille ja niistä bloggailulle aikaa tooodella vähän. 
  2. Aikaa jää tällaisessa tapauksessa toooodella vähän kaikkeen muuhunkin, kuten esimerkiksi kotitöihin.
  3. Useimpien kotitöiden tekemättä jättäminen ei kuitenkaan laske elämänlaatua, vaan korkeintaan kodin siisteystasoa. (Jos se jotakuta haittaa, niin meille saa aina tulla siivoamaan ja pyykkäämään.)
  4. Tärkeintä kuitenkin on, että ehtii neulomaan edes silloin tällöin!

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Vauvan neuletakki

Sukumme uusin tulokas näki päivänvalon tämän kesän ensimmäisenä päivänä. Neuloin hänelle Dropsin Merino Extra Fine -langasta  raglanjakun, jonka hihoissa kulkee palmikko.



Malli on mielestäni aika kiva, ja ohje siihen löytyy tästä linkistä. Langat ostin tuttuun tapaan Käsityökeskus Tuumasta, joka löytyy Turun keskustasta osoitteesta Kauppiaskatu 8 (Mehiläisen talo.) Myös napit ovat samasta paikasta, ja suosittelenkin tätä putiikkia nappeja etsiville, sillä valikoima on todella hyvä! 

Napinlävet neuloin vahingossa väärälle puolelle, eikä taida olla eka kerta. Turun linnan kierroksella muuan opas tiesi kertoa, että tämä omituinen eri sukupuolten napitussääntö juontaa juurensa keskiajalta asti, sillä silloin kirkossa istuivat naiset ja miehet eri puolella (naiset vasemmalla ja miehet oikealla.) Tämän vuoksi napituksen piti mennä niin, ettei vastakkainen sukupuoli näkisi paidan sisään, sillä sehän olisi omiaan viemään ajatukset vallan muualle kuin taivaan ukkelin palvontaan (hehe...) Kuulin tämän juuri saatuani neuletakin valmiiksi, ja päätin että olkoot... ;D


perjantai 6. tammikuuta 2017

Leikkimatto

Tonttupajassa oli joulun alla projektina itse tehty leikkimatto. Idean lähteenä toimivat lahjaksi hankitut metsäaiheiset Duplo-legot, joille piti tietysti saada joku kiva leikkialusta. Niinpä ajattelin ommella leikkimaton, joka olisi samalla sekä kääntömatto että solmittavissa säilytyspussiksi. Valmiiden leikkimattojen yleisin halkaisija näytti olevan 140cm, joten päätin tehdä matosta tuon kokoisen.

Luonnostelin ensin paperille metsän, jonka keskellä virtaisi joki. Tämän jälkeen teippasin sanomalehdestä 140x140cm kokoisen neliön, jonka leikkasin vielä ympyrän muotoon (kaavapaperi oli loppu taas kerran, joten sanomalehti sai kelvata...) Sitten piirsin vapaalla kädellä hahmotelman mukaiset kuviot sanomalehdelle ja leikkasin ne irti toisistaan.




Seuraavaksi leikkasin kaavapalojen avulla kankaasta palaset. Maton metsäosuus koostuu kahdesta eri vihreästä, vesi on sinistä kangasta. Kääntöpuolen kangas on musta-valkoista puuvillakangasta, joka on sattumoisin samannimistä kuin lahjan saaja. Kaikki kankaat ovat Eurokankaasta.




Seuraava vaihe oli työläin. Ostin kaksipuoleista kiinnisilitettävää liimaharsoa, jonka avulla kiinnitin palaset taustakankaaseen yksi kerrallaan. Taustakankaan virkaa toimitti lakanakangas. Pikkuhiljaa lopullinen kuvio alkoi muotoutua kankaalle.




Loputtomalta tuntuneen silitysurakan jälkeen vuorossa oli aplikoinnin viimeistely ompelukoneella. Ompelin kuvioiden reunat aika tiheällä siksakilla, jotta ne näyttäisivät siistiltä. Lopuksi leikkasin maton reunoista ylimääräiset kankaat pois, kiinnitin kääntöpuolen kankaan ja ompelin reunaan nyörikujan.


Nyörin tarkoitus oli toimia sulkijana, sillä alkuperäisen idean mukaan tämän piti olla muunnettavissa myös pussiksi reunanyörejä kiristämällä. Matosta tuli kuitenkin vähän liian jämäkkä ja nyörikujasta vähän liian ahdas, jotta suunnitelma olisi toteutunut. No, kääntömatto-idea sentään toteutui. Toisella puolella on pilkullinen kangas, joten leikkimatto muuntuu kääntämällä tavalliseksi matoksi. 




Aika kiva tästä lopulta tuli, vaikka oli taas vähän säätöä matkassa ja tonttupajassa meinasi tunnit loppua kesken. Toivotaan, että matto on saajalleen mieleinen ja kestää leikkiä vielä pitkään!