maanantai 26. joulukuuta 2011

Tämän joulun ppp (eli pehmeät paketit -päivitys)

Suunnitelmissa oli tehdä täksi jouluksi enemmänkin pehmeitä paketteja, mutta lopulta ehdin saada valmiiksi vain kaksi ylitöiden ja muiden kiireiden takia. Ensi vuonna täytyy varmaan aloittaa urakka jo heinäkuussa, jos meinaan saada enemmän aikaiseksi...

Ensimmäiseksi pakettiin käärittiin Novitan Polku-langasta tehdy tuubihuivi, jonka ohje on tämän syksyn Novita-lehdessä. Meinasin tehdä tästä langasta ensin käsineet ja vanhasta tottumuksesta aloitin kerän sisältä. Tai siis yritin aloittaa. Se oli iso virhe, tätä lankaa ei todellakaan kannata aloittaa kerän sisältä! Langan päätä  ei löytynyt kerän sisältä, ja tuloksena oli entistä enemmän solmussa oleva kerä. Tämä lanka menee helposti solmuun, huopaantuu ja katkeilee. Eli tekee kaikkea sitä mikä saa minut raivon partaalle. En uskaltanut edes laskea, montako tuntia käytin pelkästään kerän selvittämiseen aikaa, mutta monta joka tapauksessa. 

Harmikseni ostin innoissani tätä lankaa kerralla monta kerää, mutta en varmaan aio ihan heti tehdä muista keristä yhtään mitään. Ensin täytyy toipua tästä urakasta:) No, huivista tuli ihan kiva, vaikka siinä onkin luvattoman paljon solmuja ja värit menevät vähän miten sattuu. 

Olen pitkin syksyä tiiraillut sisustuskauppojen ikkunoita, ja monessa on näkynyt neulottuja tyynyjä. Niiden inspiroimana tein tämän Novitan Kelo-langasta neulotun tyynynpäällisen. Sisätyynyn koko on 60*40 cm, ja Kelolla neulottaessa tämän levyiselle tyynylle riittää 66 silmukkaa. Lankaa kannattaa varata 3 kerää (menekki on noin 2.5 kerää.) Kuvio on tosi yksinkertainen, mallineule on Novitan syksyn 2009 lehdessä olevan valkoisen tyynyn kuvio. Tein 60x80 cm kokoisen "peiton" ja ompelin kaksi sivua kiinni, kolmannelle laitoin 6 pientä nappia. Tyynyn reunaan ei tarvitse tehdä nappeja varten napinläpiä (paitsi jos käyttää todella isoja nappeja); lanka on sen verran paksua, että napit kyllä mahtuvat silmukoiden välistä.

Tämä lanka oli aivan päinvastaista kuin Polku, työ soljui sujuvasti eteenpäin eikä tarvinnut tapella solmujen kanssa. Vaikka tyyny on melko iso, sain sen valmiiksi n. 10 tunnissa. Kelon ainut huono puoli on se, että sitä ei voi pestä koneessa. Tai voi, mutta omalla vastuulla...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti