sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Kissapipo



Näin talven lähestyessä on pääasiat taas pinnalla, ja mikäs sitä päätä paremmin lämmittäisi kuin kunnon villapipo. Eräs pikkuneiti oli lämpimän pipon tarpeessa, joten neuloin hänelle musta-valko-harmaan kissapipon. Toivomuksena oli vuorillinen ja korvaläpällinen pipo, jossa olisi solmimisnauhat. 




Tämäkin pipo toteutettiin Neuloo ja purkaa -blogin mainiolla pipo-ohjeella, joka löytyy täältä. Samasta blogista löytyy myös ohje vuorin kaavoitukseen ja ompelemiseen. Tosin jouduin tällä kertaa kaavoittamaan vuorin itse, koska valmiskaavalla tuli liian kapea vuori. Yllä olevassa kuvassa näkyy tuo kaava, se ei ollut kovin vaikea tehdä. Alla kuva valmiista saumuroidusta vuorista ja piposta ilman vuoria. Yhdistin nämä ompelukoneen avulla toisiinsa.




Kissakuvion tein Novitan ohjeella, joka löytyy kevät 2015 -lehdestä (malli nro 47). Kuviossa olikin hiukan haastetta, sillä Novitan ohje on tehty intarsianeuleena, mutta pyöröpuikoilla neulottaessa ei intarsiatekniikkaa voi käyttää. Halusin kuitenkin välttämättä tehdä tämän kissakuvion pipoon. Pipon taustalla onkin todella monta solmua ja langanpätkää, mutta fleecevuori antaa onneksi kaiken anteeksi. 

Lisäsin pipoon vielä tupsun ja virkkasin solmimisnauhat muutamalla rivillä kiinteitä silmukoita. 
Aika kiva pipo tuli!

1 kommentti: