sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Lippalakki

Sain tehtäväkseni neuloa miehelle lippalakin, joka olisi tyyliltään rento ja löysä, sileää neuletta ja suht ohuesta langasta tehty. Lankatoiveena oli Novitan Luxus Alpacan ruskea sävy. Sopivaa ohjetta ei tuntunut aluksi löytyvän mistään, mutta lopulta päätin kokeilla tätä teeteen ohjetta. No, vaikka lanka on mukamas melko samankokoista kun Alpaca, niin aika paljon sai soveltaa, että lätsästä tuli sen kokoinen kuin pitikin. Itse pääosa meni uusiksi kahdesti, sillä ensimmäisellä kerralla tein ihan ohjeen mukaisesti, ja tulos muistutti, no, lähinnä juutalaisten kipaa... Toisellakin kerralla lisäilin liian varovaisesti silmukoita, ja lakista tuli liian tiukka. Alpacalla neulottaessa lisäyksiä kannattaa jatkaa siis pidempään kuin mitä ohjeessa neuvotaan, ja vastaavasti kavennukset kannattaa aloittaa myöhemmin ja tehdä ne vain joka kolmannella tai neljännellä kerroksella lukuunottamatta paria viimeistä kavennuskerrosta. Sen sijaan resorin ja lippaosan voi tehdä ohjeen silmukka- ja kerrosmäärillä.

Lippaosaa varten uhrasin yhden vanhan lippiksen. Lippaosan kangas leikattiin auki, ja muovisesta tukipalasta leikattiin villalippikseen sopivan kokoinen pala. Muovinen tukipala ei kastumisesta välitä, ja se oli jo valmiiksi kaarevan muotoinenkin. Kannattaa siis ehdottomasti laittaa neulelippiksen lippaan vanhan lippiksen muovitukea, tarkoitukseen sopivia vanhoja mainoslippiksiä kun pyörii varmaan yhden jos toisenkin nurkissa.


Ai niin, mies oli lippikseensä oikein tyytyväinen:)

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Kauluspaidan virittely

Ostin kesälomalla kirpputorilta parilla eurolla kauluspaidan, joka oli muuten ihan kiva, mutta koko oli pykälän liian suuri ja paidan muoto hiukan käsittämätön. Paita on kokoa 40, mutta en ymmärrä miten se on voinut mahtua hartioista kenellekään sellaiselle, jolla on isommat hartiat kuin minulla (hartiani ovat hyvin pienet.) Päätin virittää sen itselleni työpaidaksi, sillä tarvittavat muutokset olivat melko pieniä. Tässä paita ennen muokkausta:


Ongelmakohtia olivat lähinnä liian suuri vyötärö ja epämuodostunut selkä (huom. paidan ongelmia, eivät toivottavasti minun:D) Neuloin etupuolen vyötärönauhaan molemmille puolille kolme kavennusta, ja selkään keskelle neljä taitosta sekä pienen rypytyksen. Tältä se sitten näyttää: