keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Twiddle muff eli hypistelymuhvi

Törmäsin tässä taannoin sanomalehteä lukiessani ilmiöön nimeltä hypistelymuhvi. Näitä on ilmeisesti ihmiset neuloneet jo jonkin aikaa, mutta rajoittuneen some-aktiivisuuteni vuoksi olen onnistunut missaamaan koko ilmiön. (Tunnen myös itseni noin satavuotiaaksi, kun luen asioita lähinnä sanomalehdestä, mutta ei siitä nyt sen enempää...)

Hypistelymuhvin ideana on antaa tekemistä levottomille käsille, mikä voi auttaa esimerkiksi muistisairasta ihmistä rauhoittumaan. Lisäksi jo pelkän langan hypistelyn sanotaan tuovan fyysisistä ja/tai psyykkisistä syistä neulomisen lopettamaan joutuneelle henkilölle samaa mielihyvää, jota neulojat saavat neulomisesta.

Muhviohjeita on netti pullollaan, eikä oikea koko tai malli ole mitenkään kiveen hakattu. Luovuutta saa ja pitääkin käyttää etenkin koristeluosuudessa. Muhvi on siis myös oivallinen jämälankojen käyttökohde! Kaksi asiaa kannattaa kuitenkin muistaa: Koristeiden tulee olla tiukasti kiinnitetty, ja muhvin koristeineen pitää kestää konepesua.


Tämän muhvin sai isoäitini, joka on ollut itsekin kova kutomaan. Muhvi on neulottu Novitan Isoveli-langasta, koristeisiin on käytetty kaikenlaisia jämälankoja.


Viime talvena neuloin yhdelle pienelle prinsessalle neuletakin. Lanka on muistaakseni Dale Garnin vauvalankaa, jota ostin paikallisesta Käsityö-Elisasta. Sopiva neuleohje löytyi samalla kertaa, sain sen mukaani kaupasta. Takista tuli kuitenkin aika reilun kokoinen, sillä vaikka tein takin pienimmässä koossa, niin se mahtuu edelleen nyt jo yli puolivuotiaalle neidille. No, ei haittaa, nythän ne villatakkikelit vasta alkoivat:)