sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Knitgirl is back!

Tuli pidettyä pieni tahaton tauko bloggailusta, syynä lähinnä kesäloma ja sitä edeltäneet kiireet. Käsitöistä en kuitenkaan ole pitänyt taukoa, puikot heiluvat edelleen jatkuvasti:) Mitään valmista neulomusta ei taida olla tällä erää esiteltäväksi, viimeisin tekele on vielä pingotuksessa joten siitä tulossa piakkoin kuvia, ja seuraavakin työ on kyllä jo aloitettu.


Puikoilla on siis tuttuun tapaan Novitan Puroa, sävyt Metsä ja Luumupuu. Tästä tulee toivottavasti vielä jonain päivänä villatakki.

Eksyin tällä viikolla myös ruokaostoksilla ollessani lankahyllylle, vaikka olen tehnyt itseni kanssa sopimuksen olla ostamatta uusia lankoja ennen kuin odottavat projektit ovat valmistuneet. Kuten olen jo aikaisemminkin maininnut, teen sopimusrikkomuksia itseäni kohtaan yhtenään, ja tälläkin kertaa perustelin hankinnat edullisella hinnalla.


Prismasta lähti mukaan alennushintaista Miamia, Tennesseetä ja Hankoa. Puolustukseksi mainittakoon myös, että nämä olivat hankintalistallani, joten eihän tämä nyt niin paha juttu ole, eihän?

Vaatteiden virittelyäkin on tullut tehtyä, tässä kuvat yhden kirpparilta ostetun paidan muodonmuutoksesta:



Pidin kovasti tuosta liukuväristä, mutta paidassa oli keskisauma omituisessa kohdassa, ja lisäksi toisessa hihassa oli väritahra olkapäällä (ehkä siksi tämä maksoi kirpparilla vain euron...) Leikkasin yläosan sauman kohdalta pois ja tein siihen nauhakujan, jonne pujoitin puolen sentin levyistä kuminauhaa. Ja näin meillä on tuubitoppi.

Huomenna on edessä paluu arkeen, koska loma loppuu tähän päivään. Onneksi kesää on kuitenkin vielä rutkasti jäljellä:)