lauantai 29. joulukuuta 2018

Vinkkejä aloittelevalle neulojalle

Aloitin neulomisen aika tarkkaan kymmenen vuotta sitten. Sain kipinän kulkiessani ruokakaupassa lankahyllyn ohi ja nähdessäni siellä keräkaupalla Novitan ihania liukuvärjättyjä Puro-lankoja. Sen jälkeen se oli menoa!

Silloin tällöin kuulee jonkun sanovan, että olisi ihana osata itsekin neuloa. Ja sitä se kyllä on! Opettelin neulomisen itsekseni kantapään kautta (myös sen kantapään tekemisen, hehe), koska se on minulle luontevin tapa oppia. Tässä viisi vinkkiä sinulle, joka vasta haaveilet neulomisharrastuksesta. 

1. Rohkeasti vaan!

Neulominen on ihana harrastus, joka tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia. Harrastuksen aloittamiseen et tarvitse suuria summia rahaa, sillä yhdellä puikkoparilla ja muutamalla kerällä lankaa pääset jo alkuun. Toki jos neuloosi (=neulojien termi pakkomielteiselle neulomisvimmalle) iskee, niin silloin puikkoja ja lankoja alkaa usein kertyä, mutta kaikki on sinusta itsestäsi kiinni. Puikkoja voi myös lainata neulovalta ystävältä tai sukulaiselta, jos ei halua ostaa itselleen joka kokoa.




Jos olet unohtanut kouluaikojen jälkeen neulomisesta aivan kaiken, niin älä huoli: Apu löytyy netistä tai kirjastosta. Opettelin itse neulomisen alkeet yllä olevan kirjan opeilla, mutta vähintään yhtä hyvät ohjeet löytyvät esimerkiksi tästä ja tästä videosta.

Internetin aikakaudella neuleohjeita on saatavilla loputtomasti ja lankatarjontakin on verkkokauppojen ansiosta aika kattava, joten ei haittaa, vaikka lähin lankakauppa olisi sadan kilometrin päässä. Esimerkiksi norjalaisen Garnstudion Drops-langoille on saatavilla netistä tuhansia ilmaisia, suomeksi käännettyjä ohjeita. Myös suomalaisen Novitan sivuilla on saatavilla jonkin verran ilmaisohjeita. Ja googlesta löytyy aina lisää, jos loppuu kesken.

2. Aloita helposta.

Voi olla, että mielessäsi näet jo ihanat pintakuvioidut kirjoneulesukat, jotka olet omin käsin tehnyt, mutta malta kuitenkin hetki. Jos olet neulonut viimeksi alakoulussa, on taito todennäköisesti hiukan ruosteessa, eikä omaa intoa kannata lannistaa aloittamalla liian vaikealla työllä.

Aloitin itse ostamalla muutaman kerän kivan väristä paksua lankaa ja lankavyötteen (=lankakerän ympärillä olevan paperiliuskan) suosituksen mukaiset puikot, ja tein ensimmäisenä työnä kaulahuivin käyttäen vain oikeaa ja nurjaa silmukkaa. Jos haluat, että työ on joskus myös valmis, suosittelen ostamaan aluksi lankaa, jonka suosituspuikkokoko on vähintään 5. Tämä on toki yksilöllistä, mutta nyrkkisääntö on, että mitä pienempi puikkokoko ja ohuempi lanka, sen hitaampaa on työn valmistuminen.




Ensimmäisen työn aikana opit keskeiset perustaidot, eli aloitussilmukan tekemisen ja silmukoiden luonnin, oikean ja mahdollisesti myös nurjan silmukan tekemisen sekä työn päättämisen. Saat myös tuntumaa omaan käsialaasi, joka alun harjoittelun jälkeen alkaa yleensä tasaantua. Kun olet oppinut neulomaan ja haluat tehdä neuletöitä ohjeita seuraten, kannattaa ensimmäiseksi neuloa 10x10 cm neuletilkku ja laskea siitä, montako silmukkaa tilkussa on vaaka- ja pystysuunnassa. Vertaa määriä lankavyötteessä mainittuihin lukuihin, niin tiedät, onko käsialasi tiukempaa vai löysempää kuin ohjeessa. Jos tilkussasi on enemmän silmukoita, on käsialasi tiukkaa, ja jos vähemmän, niin löysää. Saat korjattua asian käyttämällä joko isompaa tai pienempää puikkokokoa kuin lankavyötteessä tai neuleohjeessa. Tätä tarkoittaa se neuleohjeissa mainittu "tai käsialan mukaan"-fraasi.

Neuleohjeissa kehoitetaan usein neulomaan mallitilkku, ja niitä tuli itsekin alussa tehtyä. Oma käsialani on aina ollut täsmälleen sama kuin lankavyötteessä mainittu, joten olen sittemmin luopunut mallitilkkujen tekemisestä kokonaan.

3. Ole kärsivällinen.

Neulomisen oppimiseen menee hetki, vaikka se ei vaikeaa olekaan. Jos työ ei onnistu tai kärsivällisyytesi ei riitä, voit aina purkaa työn ja aloittaa alusta, tai tehdä langasta jotain ihan muuta. Varsinkaan alussa työt eivät valmistu ihan hetkessä, joten opettele nauttimaan määränpään lisäksi myös matkasta. Neulominen on parhaimmillaan meditatiivista, ja langan virtaus sormien välissä rauhoittavaa. Matkaan mahtuu varmasti myös ärräpäitä ja turhautumista, mutta opit koko ajan nopeammaksi ja paremmaksi. Eikä aikaakaan, kun huomaat kutovasi sukkaparin muutamassa illassa samalla, kun katsot elokuvia. Minulla tähän meni tosin kymmenen vuotta!




4. Hanki tarvitsemasi välineet, mutta älä hamstraa.

Jos innostut herkästi, saatat havahtua jossain kohtaa siihen, että lankoja ja puikkoja on ympäri kämppää ja kaikki kaapit täynnä. On ihan ok hankkia lankoja varastoon, jos tiedät, että tulet ne käyttämään. Homma lähtee kuitenkin helposti lapasesta, joten kannattaa keksiä itselleen joku sääntö siitä, kuinka usein tai missä vaiheessa on lupa ostaa uusia lankoja. Tämän kaiken sanon kokemuksen syvällä rintaäänellä. Oma varastoni on edelleenkin varsin kattava, joten ostan nykyään uusia lankoja vain, jos tarvitsen niitä heti seuraavassa työssä.




Kuten alussa mainitsin, et tarvitse tässä harrastuksessa kovin kummoisia välineitä. Alkuun pääset langalla, puikoilla, saksilla ja mittanauhalla. Lisäksi tarvitset lankojen päättelemiseen joko virkkuukoukun tai neulan. Käytän itse töiden päättelemisessä yllä olevassa kuvassa näkyvää neulasettiä, sillä niiden päässä olevan siiman läpi mahtuvat vähän paksummatkin langat. Näitä voin suositella lämpimästi! Settiä myydään neuleliikkeissä, omani ostin Järvenpään Lentävästä Lapasesta. Kuvassa näkyy myös puikkomittari, jota käytän pyöröpuikkojen ja sukkapuikkojen mittaamiseen (niissä kun ei aina lue, mitä kokoa ne ovat.) Isommissa ja myös kaiken kokoisissa uudemmissa puikoissa koko yleensä lukee, joten mittari ei ole välttämätön hankinta.




Oma puikkokokoelmani on karttunut vuosien mittaan kohtalaisen kattavaksi. Olen ostanut puikkoja sitä mukaa, kun olen tarvinnut uusia kokoja. Sain myös tädiltäni kasan puikkoja hänen lopetettuaan neulomisharrastuksen, joten ihan kaikkia en ole hommannut itse.

5. Hae inspiraatiota.

Neulojana voit olla niin yhteisöllinen tai erakko kuin haluat. Jos kaipaat yhteisöllisyyttä, voit osallistua neuletapaamisiin. joita järjestävät esimerkiksi monet lankakaupat. Netissä on myös monia neuleyhteisöjä, joista tunnetuin lienee kansainvälinen Ravelry. 

Aiheeseen liittyvä kuva

Muiden tekemisiä seuraamaalla voit saada vinkkejä ja uusia ideoita seuraaviin töihisi. Neuleyhteisöjen lisäksi kannattaa seurata blogeja ja esimerkiksi Pinterestiä. Jos innostut kovasti, voit perustaa myös oman blogin tai jakaa kuvia esimerkiksi Instagramissa.

Toivottavasti vinkeistä on sinulle apua!

tiistai 25. joulukuuta 2018

Tonttupajan tekeleitä

Tämän joulun teema tonttupajalla oli yksisarvinen, ja pukinkonttiin niitä sujahtikin useampi kappale. Novitan syksyn 2018 lehdessä oli ihanat villapaidan ja keppihevosen ohjeet, ja ne oli vaan pakko tehdä. Ainakin keppihevoset painelivat jo jouluaamuna täyttä laukkaa ympäri taloa, joten luultavasti niiden uudet omistajat olivat niistä mielissään. Tässä siis Hilma ja Helmi:




Keppareiden tekeminen oli hauskaa, koska niiden teossa käytettiin eri tekniikoita. Pää tehtiin samalla tavalla kuin sukat, mutta hiukan eri silmukkamäärillä. Silmien tekeminen oli haastavin osa, enkä ollut niiden osalta lopputulokseen täysin tyytyväinen. Muuten kepparit onnistuivat hyvin.


Villapaita on tehty Nalle-langasta, kirjailussa on tosin käytetty muutakin lankaa. Paidan neulominen oli helppoa kuin heinänteko, mutta kirjailuvaiheessa tuli tuskailtua tunti jos toinenkin. Taisin luvata varmaan useamman kerran ääneen, etten sitten enää ikinä kirjaile mitään. Paitsi ehkä ensi jouluna.