tiistai 29. joulukuuta 2015

Pääasioita ja paluu arkeen.

Syksyllä neuloin Noron Kureyon-langasta itselleni pipon ja pannan. Kuvien ottaminen näistä on vähän viivästynyt, koska ulkona on ollut sopivana kuvaushetkenä aina hämärää/märkää/pimeää. Joulunpyhien jälkeen kuitenkin saapuivat onneksi kaivatut pakkaskelit ja aurinkoiset päivät, ja kuvatkin saatiin otettua.

Molemmat päähineet on tehty samasta kerästä. Tein ensin pipon käyttäen värejä vähän valikoidusti, ja pois jätetyistä väreistä neuloin lopuksi pannan. Pannasta tuli aluksi liian kapea, sen vuoksi virkkasin molempiin reunoihin kaksi riviä kiinteitä silmukoita. Ihan hyvä niin, sillä nyt panta on paremman näköinen.



Joulun jälkeen käy usein niin, että lankakori huutaa tyhjyyttä lahjaprojektien valmistuttua. Tällä kertaa täytin korin Novitan seiskaveikalla ja mohair-langalla. Seiskaveikasta teen neuletakkia itselle (joka on ns. tv-neule, jota voi neuloa myös häiriötekijöiden vaikutuksen alaisena) ja mohair-langasta pitsihuivia (joka on edellisen vastakohta, joka ikinen silmukka luetaan kaavakuvasta.)

Aiemmin syksyllä aloittamani projektit taisin hylätä yksi kerrallaan, milloin mihinkin syyhyn vedoten. No, tästä vähän lisätilitystä seuraavassa kirjoituksessa. Jännittävää loppuvuotta!

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Twiddle muff eli hypistelymuhvi

Törmäsin tässä taannoin sanomalehteä lukiessani ilmiöön nimeltä hypistelymuhvi. Näitä on ilmeisesti ihmiset neuloneet jo jonkin aikaa, mutta rajoittuneen some-aktiivisuuteni vuoksi olen onnistunut missaamaan koko ilmiön. (Tunnen myös itseni noin satavuotiaaksi, kun luen asioita lähinnä sanomalehdestä, mutta ei siitä nyt sen enempää...)

Hypistelymuhvin ideana on antaa tekemistä levottomille käsille, mikä voi auttaa esimerkiksi muistisairasta ihmistä rauhoittumaan. Lisäksi jo pelkän langan hypistelyn sanotaan tuovan fyysisistä ja/tai psyykkisistä syistä neulomisen lopettamaan joutuneelle henkilölle samaa mielihyvää, jota neulojat saavat neulomisesta.

Muhviohjeita on netti pullollaan, eikä oikea koko tai malli ole mitenkään kiveen hakattu. Luovuutta saa ja pitääkin käyttää etenkin koristeluosuudessa. Muhvi on siis myös oivallinen jämälankojen käyttökohde! Kaksi asiaa kannattaa kuitenkin muistaa: Koristeiden tulee olla tiukasti kiinnitetty, ja muhvin koristeineen pitää kestää konepesua.


Tämän muhvin sai isoäitini, joka on ollut itsekin kova kutomaan. Muhvi on neulottu Novitan Isoveli-langasta, koristeisiin on käytetty kaikenlaisia jämälankoja.


Viime talvena neuloin yhdelle pienelle prinsessalle neuletakin. Lanka on muistaakseni Dale Garnin vauvalankaa, jota ostin paikallisesta Käsityö-Elisasta. Sopiva neuleohje löytyi samalla kertaa, sain sen mukaani kaupasta. Takista tuli kuitenkin aika reilun kokoinen, sillä vaikka tein takin pienimmässä koossa, niin se mahtuu edelleen nyt jo yli puolivuotiaalle neidille. No, ei haittaa, nythän ne villatakkikelit vasta alkoivat:)

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Noron pauloissa

Ei, tämä ei ole sairaskertomus, vaan otsikko viittaa Noro-lankaan. Kaikki Norosta pitävät tietävät, kuinka upeissa väriyhdistelmissä tätä japanilaisten taidonnäytettä saa. Lankojen hinta vaan on sellainen, että viimeistään kassalla keskituloinenkin kalpenee. Sen vuoksi minäkin yleensä jätän Norot haikeana kaupan hyllylle pienen hypistelyn jälkeen.


Lankamaailmassa oli viikonloppuna kaikki langat -30% tarjouksessa, joten päätin pienen mietinnän jälkeen vastoin tapojani sijoittaa Silk Gardeniin. Ostin sitä saman tien 8 kerää (ja köyhdyin 85 euroa), koska ajattelin tehdä siitä neuletakin itselleni. Sitä ennen pitäisi kuitenkin saada nykyiset puikoilla olevat työt valmiiksi. Käyn aina välillä kurkkaamassa, ovatko nämä langat yhtä ihania kuin muistin. Ja ovathan ne, joka kerta. :)

lauantai 19. syyskuuta 2015

Syksyn lankakuulumiset

Syksy ja pimeät illat ovat taas täällä, ja mikäpä sen mukavampaa kuin illan hämärtyessä käpertyä sohvan nurkkaan neulomaan. Olen aina pitänyt syksystä, joten kesän loppu ei ole minulle mikään shokki, vaan ihan mukava juttu. Kesällä tuli neulottua jonkin verran, Noro-bolero tuli valmiiksi ja muutama bambulangasta kudottu tiskirättikin tuli väkerrettyä. Klipsukoruja tein myös jonkin verran.




Tarkoitus oli alunperin tehdä tästä langasta suorakaiteen muotoinen pitsikuvioinen venekaulustoppi, johon löytyi ohje Modasta (numeroa en muista.) Tein topin valmiiksi ja totesin, että koska en ole yhtä leveä kuin pitkäkin, niin on mitoitus topissa täysin pielessä. Tein kyllä täysin ohjeen mukaan, mutta lopputulos oli jotain ihan käsittämätöntä. 

Niinpä työ meni purkuun, ja päätin neuloa siitä toisella Modan ohjeella boleron. Ja yllätys yllätys (rummun pärinää), sekin meni purkuun. Bolerosta tuli ihan eri näköinen kuin lehden kuvassa. Ohjeessa ja kaavapiirroksessa boleroon tuli pystysuorat etureunat, vaikka kuvassa reuna näytti viistolta. Lisäksi mitoitus oli ihan pielessä. Jouduin tahtomattani siis tekemään myös neulesuunnittelijan hommia, jotta pääsin tähän lopputulokseen. Muutin etuosan viistoreunaiseksi, ja lisäsin hihoihin sekä alareunaan joustinneuletta, koska reunat alkoivat kiertyä alaosasta ja hihoista ne puolestaan jäivät löysäksi. Lopputulokseen olen tyytyväinen, ja tässä langassa on minusta tosi kauniit värit. Lanka on siis Noron Silk Garden 4 ply sävy nro 84 (muistaakseni.) Menekki oli noin 4,5 kerää vaatekoossa 38.




Olen tyhjentänyt ahkerasti lankavarastoani, enkä ole ostanut tänäkään vuonna montaakaan kerää uutta lankaa. Tällä hetkellä on taas kolme työtä puikoilla. Noron Kureyonista on tulossa pipo, Novitan Puro-lanka odottaa muodonmuutosta boleroksi ja Novitan Polku muuntautuu kauluriksi.


Ostin hiljattain Tölkki Design 2 -kirjan, jossa on paljon kivoja klipsuideoita. Eli klipsukoruja ynnä muita olis tarkoitus askarrella lisää:)



tiistai 14. heinäkuuta 2015

Mä teen viäl tän rivin

Joskus neulootikko joutuu toteamaan oman fysiikkansa rajat. Minulle kävi niin eilen, kun yritin saada Norosta neulomaani boleroa vihdoin valmiiksi. Ensin alkoi oikeaa etusormea särkemään, sitten särky tarttui peukaloon ja lopuksi rannekin meni tukkoon. Ei auttanut kuin laittaa työ takaisin koriin ja pitää taukoa. Lauantaina olisi klipsukurssi vedettävänä, toivottavasti käsi on siihen mennessä parantunut.

Huomasin harmikseni, että Blogilista on lopettanut. Käytin Blogilistaa ahkerasti, sieltä löytyi aina mielenkiintoisia käsityöblogeja, ja omakin blogini löytyi listoilta. Se olikin ainut käyttämäni "markkinointikanava", koska tarkoitukseni ei ole haalia blogiini suuria määriä lukijoita tai kerätä sillä rahaa. Alunperin perustin blogin pitääkseni itseäni varten kirjaa neulomuksistani, eikä blogini missio ole siitä juurikaan muuttunut. Toisaalta on ihan kiva jakaa kuvia ja ajatuksia myös muiden harrastajien kanssa. En tiedä mihin muut bloggaajat ovat telakoituneet Blogilistan jälkeen, mutta ajattelin lisätä oman blogini bloggaajat.comiin.

Toinen internetin ihmemaahan liittyvä asia on, että vihdoin ja viimein tutustuin Ravelryyn. Yritän pitää netin käyttöni kohtuullisena ja keskittyä enimmäkseen oikeaan elämään, minkä vuoksi yritän välttää kaikkia Ravelryn tapaisia koukuttavia nettisivuja. Ravelryyn ajauduin kuitenkin lopulta sen vuoksi, etten löytänyt mistään neuleohjeita Noro-langoille. No, siellähän niitä (ja vähän muutakin) on pilvin pimein:)

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Knit 'n' Tag 2015 Turussa

Eilen koitti taas odotettu päivä, kun viimeksi kaksi vuotta sitten järjestetty Knit 'n Tag -tapahtuma järjestettiin Turussa. Jokiranta oli aamusta alkaen täynnä iloista porukkaa, kun puita puettiin neuleisiin.

Oman työni aiheena oli tällä kertaa Pacman, tuo ikimuistoinen tietokonepeli menneiltä vuosikymmeniltä. Työn aloitin joskus helmi-maaliskuussa ja tällä kertaa työ valmistui aika nopeasti johtuen siitä, etten tehnyt pohjaverkkoa, vaan sidoin hahmot langalla suoraan puuhun. Työ on tehty virkkaamalla, ja valmiita ohjeita ei ymmärrettävästi ollut, vaan sävelsin taas omasta päästäni.



Työn ripustamisessa meni tovi, koska olin päättänyt jättää sommittelun paikan päällä tehtäväksi. Työtä ripustaessani moni ohikulkija pysähtyi kuvaamaan työtä ja juttelemaan niitä näitä, mikä oli oikein mukavaa. Eräskin espanjaa puhuva herra intoutui imitoimaan pelin ääniä lapsilleen ja taiteilijalle itselle. Oli siinä vähän naurussa pitelemistä... :D 






Sain paljon hyvää palautetta, ja yllättävän moni (odotetusti 30+ ikäinen) tunnisti pelin. Moni tuntui olevan innoissaan puissa olevista neulegraffiteista ja toivoi niiden jäävän pysyvästi paikoilleen. Työt ovat kuitenkin viime kerran tapaan puissa paikoillaan kaksi viikkoa, sen jälkeen jokaisen täytyy käydä purkamassa työnsä.

Loppusijoitus on tällä kertaa itselleni kysymysmerkki. Viimeksi lahjoitin graffitini, mutta tänä vuonna niitä ei kerätä mihinkään järjestäjien toimesta. Mielelläni antaisin graffitin kyllä jollekin taholle, joka laittaisi sen pysyvästi esille muiden iloksi. Tai sitten toimin niin kuin oikea graffititaiteilija, ja ripustan sen jonnekin kysymättä keneltäkään lupaa. ;)

Kaikista töistä en ehtinyt napsia kuvia, mutta Knit 'n' Tag Turku -Facebook -sivuilla on aika kattavasti kuvat kaikista töistä. Työt olivat tälläkin kertaa taidokkaasti tehtyjä, värikkäitä ja kekseliäitä. Jos mahdollista, niin kannattaa käydä paikan päällä ihailemassa. 

Toivottavasti tapahtuma järjestetään jatkossakin, seuraavan työn aihe muhii jo pääkopassa... 



























tiistai 21. huhtikuuta 2015

Kevätkuulumisia

Tämä kevät on taas mennyt niin neuloosissa, etten ole kuvaus- ja kirjoitushommiin ehtinyt ollenkaan. Alkuvuonna olen neulonut yhden topin Noro-langasta, purkanut sen (luit oikein, ja oli muuten aika veemäistä hommaa), neulonut yhden vauvan takin (tästä kuvia myöhemmin) ja pipon hahtuvalangasta (arvaat varmaan, kuvia tulossa myöhemmin.) Lisäksi neuloin koemielessä bambulangasta tiskirätin (kuva alla) ja virkkasin Hanko-langasta laukun (myöskin kuva alla.) Laukun ohje löytyy Novitan kevään 2012 lehdestä.



Seuraava neuleprojektini onkin neulegraffiti toukokuun lopulla järjestettävään Knit 'n' Tag Turku -tapahtumaan. Aiheena on tänä vuonna pitsit, nauhat ja kukkaset, eikä työni sisällä niistä mitään (hups.) On sinällään ihan kiva, että on joku teema, mutta en oikein innostunut tästä aihealueesta, vaan päätin taas säveltää oman pääni mukaan. Kyllä niitä kukkasia ja pitsejä siellä on varmaan ihan riittämiin muutenkin:)

Tapahtuma järjestetään 23.5.2015 Aurajoen rannalla, töitä on puissa varmaankin edellisvuoden tapaan joen molemmin puolin Pinellan ja Vähätorin kohdalla. Työt ovat esillä kaksi viikkoa ohikulkijoiden nähtävillä.

perjantai 2. tammikuuta 2015

Satulatuolin virittely

Kuten aiemmassa kirjoituksessa mainitsin, olen nykyään onnellinen ompeluhuoneen omistaja. Ompeluhuoneeni sisustaminen on vielä hieman kesken, koska päätin keskittyä ensin ns. yleisten tilojen sisustamiseen ja mehustella samalla mielessäni täydellistä ompeluhuoneen sisustusta (tai niin täydellistä kuin asuntovelallisen kukkaro vain kestää, hehe..)

Yksi tärkeimmistä huonekaluista on ompelupöydän lisäksi tietysti työtuoli. Mietin kauan, millaisen tuolin hankkisin ja päädyin lopulta ostamaan alennusmyynnistä satulatuolin. Kannoin tuolipaketin tyytyväisenä kaupasta kotiin, ja aika nopeasti sen jälkeen päättelin tehneeni taas yhden virheostoksen, jotka näin sivumennen sanottuna tuntuvat olevan erityisalaani. (Kyllä, olen yksi niistä tontuista, jotka raahaavat kirpputorille uusia vaatteita ja muuta roinaa. Huoh.) Syy tähän oli se, ettei tuoli näyttänyt sopivan huoneen tyyliin ja muihin huonekaluihin ollenkaan kromisen rungon vuoksi. Kevyen masennuskohtauksen jälkeen päätin, että kyllä tästä(kin) selvitään ja aloin googlaamaan vinkkejä kromin maalaamiseen.

Lyhyen googlaustuokion jälkeen voin kertoa, ettei moiseen hommaan kannata ryhtyä kuin äärimmäisessä hädässä, sillä kromipinta pitäisi ensin hiekkapuhaltaa tai syövyttää voimakkailla kemikaaleilla, eikä kumpikaan vaihtoehto tuntunut kovin järkevältä. Niinpä mietin muita vaihtoehtoja ja keksin lopulta päällystää rungon joko langalla tai muulla tekstiilillä.

Hetken puntaroituani ajattelin langalla päällystämisen vievän aikaa ja hermoni sekä olevan liian altis kissojen kynsien aiheuttamille vahingoille, joten päädyin käyttämään päällystämisessä matonkudetta. Ostin Turusta Käsityö-Elisasta Hoooked-kudetta yhden kerän tätä varten.


Ja tällainen siitä tuolista sitten tuli:



Onhan tämä vähän kotikutoisen oloinen, mutta olen silti ihan tyytyväinen lopputulokseen. Kiiltävä kromirunko on nyt piilossa, ja se on pääasia. Kude on ihan simppelisti kieputettu rungon ympäri, ja homma oli valmis parissa tunnissa. Helppoa kuin heinänteko:)


torstai 1. tammikuuta 2015

Uusi vuosi ja uudet neuleet

Viime vuosi päättyi osaltani hämmentävään tilanteeseen: Tajusin, että neulekorini on tyhjä. Siis ei ainuttakaan keskeneräistä työtä koko korissa. Olen kyllä aiemminkin yrittänyt pitää tiukkaa kuria itselleni uusien töiden aloittamisessa, mutta nyt vihdoin pääsin tavoitteeseeni.


Sain joulun välipäivinä valmiiksi erään n. vuoden keskeneräisenä korin pohjalla maanneen projektin, minkä jälkeen korin pohja alkoi loistaa tyhjyyttään. Siitä riemastuneena päätin ottaa puikoille ihanaa (ja ah niin ihanan kallista) japanilaista Noroa, jota ostin Tallinnan reissulta syksyllä. Lanka löytyi eräästä kauppakeskuksessa sijaitsevasta käsityöpuodista (kauppakeskuksen tai liikkeen nimeä en kuolemaksenikaan muista), ostin sieltä muutaman kerän Noro Silk Garden ja Kureyon -lankoja, jotka sattuivat vieläpä olemaan alennuksessa.



Samalla reissulla kävimme myös Karnaluksissa, jonne jokaisen koruaskartelijan ja ompelijan kannattaa käydä tutustumassa ainakin kerran (tuskin jää yhteen kertaan...) Sieltä löytyi mm. huivineuloiksi sopivia isoja hakaneuloja, joita en ole löytänyt kotimaasta millään. Kaupan kassasysteemi on muuten suorastaan hilpeä, enkä ymmärrä, miten kassaneidit voivat muistaa kaikkien tuotteiden hinnat/koodit ulkoa ja olla niin hiivatin nopeita. Itse olen surutta ulkoistanut kaiken muistamisen kalenterille, läppärille, tabletille, kännykälle ja siipalle. Muistipelissäkin häviän kaikille yli viisivuotiaille. Ja hetkinen, mitä mä olinkaan kirjoittamassa...? :D

Uusia lankoja olen taas ostanut jonkin verran, mutta olen kyllä pitänyt huolen, että vienti on ollut suurempaa kuin tuonti (näin kansantaloudellisesti ilmaistuna...) Tänä syksynä olen hankkinut Noron lisäksi vain Novitan Joki-lankaa, viimeksi sain kuusi kerää kympillä lähikaupasta. Vaarallisia nuo lähikaupat, kun maidonhakureissullakin voi langeta lankoihin. Ei ole helppoa tämä lanka-addiktin elämä.

Jännittävää uutta vuotta!