sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Hääasusteita

Kesän päätteeksi statukseni muuttui neidistä rouvaksi. Vihkiminen tapahtui maistraatissa vanhempien ja sisarusten perheineen toimiessa todistajina. Varsinaista hääjuhlaa emme halunneet järjestää, mutta juhla-aterian toki tarjosimme perheillemme hääkakun kera.




Olisi ollut outoa pukeutua näin pienimuotoisiin juhliin perinteiseen satiinikermakakkuun huntuineen päivineen, eikä se olisi ollut tyyliäni muutenkaan. Sen sijaan pukeuduin melko yksinkertaiseen valkoiseen tyllimekkoon, jonka olin tilannut eräästä saksalaisesta verkkokaupasta (ette varmaan arvaa mistä... :D) Koska pituusero sulhasen kanssa on koroilla helposti kurottavissa umpeen ja ylikin, päätin hankkia samasta paikasta tasapohjaiset balettihenkiset kengät.


Kengät ennen tuunausta

Kengät tuunauksen jälkeen

Kengät olivat muuten ihanat ja sopivat, mutta niissä oli koristeena susirumat tekotimanttihärpäkkeet, jotka vieläpä kilisivät kävellessä. Leikkasin koristeet irti kengistä, mikä tietysti paljasti koristeiden ompelujäljet eli melko rumat reiät kenkien päälliosassa. Ongelma korjaantui valkoisella pitsillä ja liimalla. Ostin UFF:sta euron päiviltä valkoisen olkaimettoman pitsitunikan ja saksin siitä kenkiin koristeet. Aika edullinen tuunaus siis, vaikka aluksi tuntui vähän hassulta "tuhota" uudet kengät. 



Samasta euron tunikasta askartelin myös kassin itselleni. Ompeluvarastooni oli jäänyt jostain vanhasta juhlakassista metalliosat, jotka hyödynsin hääkassin teossa. Tunikan etuosassa oli kaunis rypytys, jonka käytin kassin yläosaan. Kangas riitti mainiosti kassiin, ja valkoista vuorikangasta minulla oli varastossa jo ennestään. Kaavoitin kassin itse, ja se valmistui muutamassa illassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti