lauantai 27. joulukuuta 2014

Yhä puikoissa

Pitkä tovi on vierähtänyt siitä, kun olen viimeksi tänne kirjoittanut. Neulominen ei suinkaan ole jäänyt pois kuvioista, vaikka en ole töitä tänne pitkään aikaan listannutkaan. Reiluun puoleentoista vuoteen mahtuu kaikenlaista, isoin muutos on varmaankin muutto uuteen kotiin. Kuvien ottaminenkin on vähän unohtunut, mutta viimeisimmät työt on sentään muistikortille tallennettu.

Avustin joulupukkia tänä vuonna yhden työn verran, pakettiin sujahti tällainen villapusero:


Paita on palmikkoneuletta Novitan Isoveli-langasta. Tein paidan koossa 122 cm, menekki oli vähemmän kuin ohjeessa eli hiukan alle viisi kerää (ohjeen mukainen menekki 550 g.) Ohje löytyy Novitan kevät 2012 -lehdestä, malli nro 43. Tein paidan samalla värillä kuin ohjeessa, eli syklaamin värisenä. Olen lopputulokseen oikein tyytyväinen, ja paitakin istui lahjansaajan päälle oikein hyvin.

Aiemmin syksyllä tein eräälle vähän pienemmälle neitokaiselle villatakin muutamia vuosia sitten ostamastani Novitan Pretty Baby -langasta. Ohje löytyy Novitan kevät 2010 -lehdestä. Napit löytyivät Eurokankaasta, siellä sattui olemaan juuri sopivan sävyisiä vihreitä nappeja.


Pienokaisten vaatteita on edelleen mukava neuloa, kun ne valmistuvat nopeasti ja ovat aina söpöjä!

Aiemmin syksyllä kävin töiden merkeissä Järvenpäässä, jossa on aivan ihana neulekahvila nimeltään Lentävä Lapanen. Sieltä tarttui mukaani jotain pientä.


Tärkein hankinnoista on ehdottomasti Vikingin neulat, joiden päässä on metallisen loven sijasta muovilenkki. En ymmärrä miten olen tullut toimeen ilman näitä! Jatkossa varsinkin paksusta langasta tehtyjen neuleiden kokoaminen on helpompaa ja nopeampaa kuin ennen. Neulojen lisäksi ostin kangasnauhaa, jossa lukee Hand Knitted. Jatkossa pala tätä saattaa löytyä neulomuksistani.

Kuten alussa mainitsin, muutin tänä vuonna uuteen kotiin. Tämä on hyvä uutinen, sillä sen myötä toteutui eräs haaveeni: Oma ompeluhuone. Tästä kuvia ja tarinaa lisää myöhemmin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti